17.06.2010


Kuninkuusravit lähestyvät - Oriiden pakka auki, tammat tasaisia



Ketkä kantavat suomenhevosten tavoitelluimpaa seppelettä seuraavaksi? Kuva: Hippola/Hanna Leppänen

Saran Salamalla ovat asiat erinomaisella tolalla. Tähtäin on Kouvolan V75-kierroksella, Suur-Hollola-ajossa sekä tietenkin Oulun Kuninkuusraveissa.” Näin kertoo vuosien 2006, 2007 ja 2008 ravikuninkaan valmentaja Tapio Perttunen.

Kokenut ori komeilee Suomen Hippoksen kolmannen virallisen Kuninkuusravi-rankingin kärjessä, kun alkukauden hallitsija Erikasson loukkaantui ja joutuu jättämään kuninkuuskilpailun tänä vuonna väliin. Rankingin matemaattinen laskukaava ottaa huomioon hevosten saavutukset koko uralla ja ex-kuninkaan pisteet ovatkin eri luokkaa kuin haastajien. Rankingissä seuraavana tulevan, tänä kesänä ainoastaan kotiratansa kuninkuuskilpailuun tähtäävän Aurauksen sekä muiden seppelettä tavoittelevien joukko on ollut tasaisempi. Rotunsa huipulle ravikuninkaan valtikasta mittelemään voivatkin murtautua myös aivan uudet nimet, joten tiedossa on upea taistelu heinäkuun lopulla Oulussa.

Tammojen rankingin viiden kärkeen mahtuu kolme ravikuningattareksi yltänyttä huippuravuria. Velin Vinke valloitti Jyväskylän 2008, B. Helmiina jyräsi Forssassa 2006 sekä Kouvolassa 2007 ja I.P. Vipotiina on hallitseva kuningatar.

Tammakärki on esittänyt tämän kauden kilpailuissaan upean tasaisia taisteluita ja ranking kuvastaa leveän hyvää tasoa. Uusista nimistä armoitettuun tusinan joukkoon ovat murtautumassa Toffi, Helka-Liina ja Sireenin Tähti.



Oriit:
1. Saran Salama 86
2. Auraus 53
3. Huiman Pyste 51
4. Frans 50
5. A.T. Eko 49
6. Patrikin Muisto 49
7. Kilun Peedro 41
8. Visul 34
9. Kokeva 30
10. A.L. Viku 22
11. Lars 22
12. Tähen Tuuri 21
13. Tuokkolan Touho 12
14. Villihotti 10
15. Hullumies 9
16. Villex 4

Tammat:
1. Velin Vinke 77
2. B. Turolii 64
3. B. Helmiina 59
4. Vokukka 53
5. I.P. Vipotiina 50
6. Marimin 39
7. Oktaavia 34
8. Maijuli 25
9. Karkkipäivä 22
10. Toffi 22
11. Jussin Vappu 21
12. Muksanteli 14
13. Helka-Liina 12
14. Liinan Linkki 11
15. Sireenin Tähti 10
16. Sirun Valpuriina 9



www.kuninkuusravit.fi






 


<< Takaisin